Kenraali Keinosen näytösoikeudenkäynti

 

Voiko tuomioistuin jättää puolustuksen kiistattomat todistukset huomiotta? Voiko tuomioistuin kumota sotilasjohdon voimassa olevat käskyt? Näkyikö 1970-luvun henki maamme oikeuslaitoksessakin suomettumisena?

Teoksen keskiössä on jalkaväenkenraali Yrjö Keinonen (1913–1977). Keinosen ura puolustusvoimain komentajana sai hänen eronsa yhteydessä keväällä 1969 dramaattisen jatkonäytöksen, kun häntä vastaan nostettiin syytteet sotaylioikeudessa. Keinosen Panssariprikaatin pioneereilta tilaama, pääasiassa louhintaa sisältänyt harjoitustyö johti oikeudenkäyntiin ja tuomioihin – siitä huolimatta, että Puolustusministeriö oli myöntänyt harjoitustyölle luvan ja myös tarkastanut ja laskuttanut työn.

Veli Y. Pernaan tutkimusraportissa Kenraali Keinosen näytösoikeudenkäynti - tarkoitus pyhitti keinot on oikeusjutun ristiriidat tutkittu pohjamutia myöten. Raportin havainnoista ilmenee, että oikeudenkäynnin takana oli kenraali Keinosta vastaan toiminut, vain muutamia upseereita ja tukihenkilöitä käsittänyt oppositio, joka turvautui varsin kyseenalaisiin keinoihin päästäkseen tavoitteisiinsa. Prosessi tuotti lukuisan määrän tuomioita, jotka nojautuivat vain suhteellisen vähäisiltä osin asiallisesti perusteltuihin ja pitävien todisteiden mukaisiin perusteisiin. Jo jutun syytteistä ilmeni, että niissä ei nojauduttu primaareihin asiakirjoihin, vaan ne jätettiin vaille huomiota ja pimitettiin oikeudelta. Kaiken kukkuraksi ilmeni, että asianomistajana toiminut Puolustusministeriö, joka on parlamentaarisessa vastuussa koko puolustusvoimista, ei toiminut tämän velvoitteensa mukaisesti.

Mistä kellarijutussa perimmiltään oli kyse?

YHTEYSTIEDOT

Sähköposti: vypkustannus@gmail.com